Ulkoalueiden turvallisuus

 

Yritysten piha-alueiden turvallisuuden parantaminen voidaan tehdä helposti järkevän suunnittelun ja käytännöllisten ratkaisujen avulla. Tähtipiste hoitaa ulkoalueiden turvallisuuden kartoituksen, tarvittavien turvallisuutta lisäävien elementtien, kuten esim. liikennepeilien, ajonestopuomien ja hidastustöyssyjen hankkimisen ja asennuksen paikan päälle.

Toimivat ja turvalliset piha-alueet on asianmukaisesti viitoitettu ja merkitty. Lisäksi turvallisuuden suunnittelussa on huomioitu kaikki alueella liikkuvat ihmiset ja kulkuvälineet, kuten oma henkilökunta ja alueella vierailevat henkilöt ja erilaiset kulkuneuvot. Suunnittelussa huomioidaan myös eri vuodenajat ja niiden tuomat haasteet.

Tähtipiste tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaisen paketin, joka säästää asiakkaan aikaa suunnittelussa, tuotteiden valinnassa ja asennuksessa. Kaikissa valinnoissa ja suunnittelussa huomioidaan tarkasti asiakkaan toimintaympäristön erityispiirteet ja resurssit. Tähtipisteen palvelupaketin avulla asiakas saa hoidettua ulkoalueen turvallisuuden kerralla kuntoon kaikkia materiaalihankintoja myöden.

Ulkoalueiden turvallisuuden parantaminen aloitetaan turvallisuuskartoituksella, jossa määritellään tarvittavat toimenpiteet. Turvallisuuskartoitus tehdään paikan päällä yhdessä asiakkaan kanssa.

 

Tähtipisteen ulkoalueiden turvallisuuskartoitus (1h) sisältää:

  • liikennepeilien tarpeellisuuden ja sijainnin
  • hidastustöyssyjen ja/tai ajonestopuomien tarpeellisuuden ja sijainnin
  • liukkauden torjuntaan liittyvien välineiden riittävyyden ja sijainnit
  • kylttien ja merkkien kunnon ja riittävyyden arvioinnin
  • muun mahdollisen turvallisuushaasteen arvioinnin

 

Hinta alkaen 60 € +ALV

 

Tähtipisteen ulkoalueiden turvallisuus -palvelupaketin hyödyt:

 

+ Kestävät ja toimivat ratkaisut:

Suosittelemme ainoastaan sellaisia tuotteita ja ratkaisuja, joiden tiedämme olevan käytännössä kestäviä ja toimivia.

+ Helppo tilata ja ostaa:

Asiakas saa koko palvelun ja tuotteet samalta toimittajalta, yhdellä laskulla.

+ Säästää aikaa:

Asiakkaan aikaa ei kulu tuotteiden vertailuun tai käytännön toteutuksen miettimiseen. Yksi yhteyshenkilö hoitaa koko palvelun alusta loppuun asti.

 

Varmista ulkoalueiden turvallisuus ja tilaa kartoitus ulkoalueiden turvallisuuden parantamiseksi.

Tilaa aika kartoitukseen tai kysy lisää!

 

 

 

Yhteyshenkilö

Veli-Jussi Koskela

 

+358 50 369 1412
veli-jussi.koskela@tahtipiste.fi

 

Pekka Parikka

 

+358 45 8939 302
pekka.parikka@tahtipiste.fi