Oikeanlainen valaistus tuo sekä säästöjä että turvallisuutta

LED-valaistuksesta saatavat hyödyt ovat pitkällä aikavälillä suuret. LED-valaisimiin investointi ja valaistuksen kunnollinen suunnittelu maksavat itsensä takaisin rahassa ja työntekijöiden hyvinvointina, sillä valaistuksella on vaikutus sekä työturvallisuuteen että -tehoon.

LED-valaisimiin investoiminen maksaa itsensä takaisin tyypillisesti 1–5 vuodessa, sillä LED-valot vievät vähemmän sähköä kuin perinteiset valaisimet. Proactor tekee LED-valojen vaihtoa erilaisiin teollisuustiloihin ja suunnitelmaan kuuluu aina takaisinmaksuajan laskeminen. Mitä aiemmin LED-valaisimiin siirrytään, sitä enemmän säästetään.

LED-valaistus pienentää kiinteitä kustannuksia

Proactorin toimitusjohtaja Veli-Jussi Koskelan mukaan säästöjä syntyy myös muilla tavoin.

– LED-valojen elinkaari on pidempi, joten säästöä syntyy sähkön lisäksi polttimoiden vaihdosta ja huoltokustannuksista, Koskela kertoo.

Lisäsäästöjä saadaan älykkäällä valaistuksen ohjauksella. Sen avulla valoa on siellä, missä sitä tarvitaan, eivätkä valot ole turhaan päällä.

Hyvällä suunnittelulla varmistetaan valoteho

Proactor tarjoaa suunnitelman, jossa näkyvät asiakkaan tila, lamppujen paikat ja valotehon jakautuminen. Suunnitelmalla varmistetaan, että valoteho on riittävä ja valitaan oikean määrän valaisimia.

– Valoteholla on suuri merkitys työturvallisuuteen. Valon pitää myös tulla oikeasta suunnasta.

Suunnittelun jälkeen lasketaan LED-valaisimien kustannukset, valaisimista saatavat säästöt sekä takaisinmaksuaika. Takaisinmaksuaika riippuu valaisimien käyttöasteesta ja vanhojen valaisimien kunnosta. Lopuksi puretaan vanhat valaisimet ja asennetaan tilalle uudet.

Turvallinen asennus ilman tuotannon häiriöitä

Proactorin kanssa LED-valaisimien vaihtaminen on helppoa, sillä yritys tekee koko työn asiakkaan puolesta. Proactor tuntee teollisuuden olosuhteet ja toteuttaa turvallisesti projektin alusta loppuun niin, ettei tuotanto häiriinny.

– Lopputulos on juuri sitä, mitä asiakkaan kanssa on sovittu, Koskela lupaa.

 

Ota yhteyttä:

Veli-Jussi Koskela

+358 50 369 1412

veli-jussi.koskela@prohoc.fi